Pengon-blogi: Tiedosta tulosta

Molokin vastuullisuusraportointi pohjaa ajantasaiseen ja automatisoituun dataan

Kirjoittanut Mari Kainulainen | 14.10.2024

Pengonin rakentama BI-järjestelmä antaa vahvan pohjan Molok Oy:n vastuullisuustyölle. Vastuullisuusraportointiin tarvittiin luotettavat ja todennettavat mittarit sekä automatisoitu prosessi. Työaikaa säästyy, kun tieto on jatkuvasti ajan tasalla eikä sitä tarvitse etsiä ja käsitellä manuaalisesti.

Kiertotalousajattelu on ollut aina Molokin liiketoiminnan ytimessä. Nykyaikaisia jätehuollon ratkaisuja tarjoava yritys ryhtyi tekemään vastuullisuustyötä tietoisesti 2020-luvun taitteessa.


”Lähdimme vahvasti liikkeelle ympäristökulmalla, ja myöhemmin mukaan tulivat myös sosiaalinen ja hallinnollinen ulottuvuus. Olennaista on, että vastuullisuustyöstä on tullut kiinteä osa yrityksemme strategiaa”, Molokin tuote- ja markkinointijohtaja Samuli Hellemaa kertoo.

Yrityksen vastuullisuustyöhön on kuulunut olennaisuusanalyysin ja päästölaskelmien tekemistä, tavoitteiden asettamista sekä mittariston määrittelyä näihin erikoistuneen asiantuntijakumppanin kanssa. Kun vastuullisuustavoitteiden seuranta ja raportointi haluttiin päivittäisen johtamisen tueksi, Molok kääntyi Pengonin puoleen.

Molok on tehnyt Pengonin kanssa yhteistyötä vuodesta 2020 lähtien. PowerBI-järjestelmään on kehitetty viime vuosien aikana esimerkiksi myynnin, tuotannon ja tuotehallinnon mittareita.

”Pengon oli meille luonnollinen valinta myös vastuullisuusraportoinnin kumppaniksi, koska meillä oli heistä ennestään hyviä kokemuksia. Yhteistyö on ollut mutkatonta, joustavaa ja osaavaa.”

Näin vastuullisuusraportointi integroitiin Molokin BI-järjestelmään

Lähtötilanne ja arjen haasteet Vastuullisuusraportoinnin ratkaisu Hyödyt ja muutokset arjessa
  • Eri puolilla organisaatiota tuotettava vastuullisuusdata haluttiin helposti hallittavaan ja näkyvään muotoon 
  • Vastuullisuustyön johtaminen ja seuraaminen vaati ajantasaista tietoa, jonka kerääminen manuaalisesti oli työlästä
  • Vastuullisuusmittaristo elää ja täydentyy organisaation ja toimintaympäristön muutoksissa, joten raportointiin tarvitaan monipuolinen, joustava järjestelmä.
  • Hyödynnettiin yrityksen olemassa olevaa BI-järjestelmää vastuullisuus-raportoinnin alustana
  • Toteutettiin julkinen, strateginen ja operatiivinen näkymä vastuullisuusdataan
  • Rakennettiin HR-raportointi palvelemaan sekä vastuullisuustiedon seurantaa että HR-tiimin tarpeita
  • Ratkaisua kehitetään ja jalostetaan tarpeen mukaan Pengonin analyytikkopalvelun puitteissa.
  • Molok voi nyt hyödyntää raportointia sekä vastuullisuustavoitteiden seurannassa että viestinnän tukena
  • BI-järjestelmä tuo raportointiin rakennetta ja selkeyttä, ja strategisesti tärkeät osa-alueet ovat kirkastuneet
  • Tiedonkeruun automatisointi ja vastuullisuusdatan visualisointi helpottavat Molokilla monen asiantuntijan työtä.

 

Vastuullisuusraportointi PowerBI-alustalla on johtamisen tuki

Molok halusi saada vastuullisuusdatan helposti hallittavaksi ja näkyväksi. Tiedonkeruun automatisointiin, datan visualisointiin ja mittariston toteuttamiseen sopi erinomaisesti jo olemassa oleva PowerBI-alusta, joka on alun perin Pengonin käsialaa.

Koottua mittaristoa varten Molok määritteli merkityksellisimmät vastuullisuusteemat, joihin yrityksellä on suurimmat mahdollisuudet vaikuttaa. Raportoinnin keskiössä on varsinaisten mittareiden lisäksi tieto siitä, kuka tietystä mittarista vastaa ja kuka sitä seuraa.

”Pengonin työpajassa mittaristo kytkettiin palvelemaan meidän yrityksemme tarpeita, joten se on jaoteltu kolmeen osaan: julkisiin, strategisiin ja operatiivisiin mittareihin”, Hellemaa mainitsee.

Monen vuoden yhteistyö datan keräämisen ja raportoinnin parissa helpotti merkittävästi, kun keskeisiä tietoja pystyttiin ajamaan Molokin BI-järjestelmästä suoraan ESG-raporttiin.

Pengonin toteuttaman vastuullisuusraportoinnin ansiosta Molok voi nyt hyödyntää raportointia sekä sisäisesti vastuullisuustavoitteiden saavuttamisessa että ulkoisesti viestinnän tukena. Yrityksen verkkosivuilta löytyy julkinen vastuullisuusraportti, jossa data on visualisoitu luettavaan muotoon.

Uskottava vastuullisuusraportointi vaatii luotettavat ja ajantasaiset mittarit

Mitattavuus ja todennettavuus ovat Hellemaan mielestä avainroolissa vastuullisuustyössä. Luotettavat mittarit rakentavat uskottavuutta jokaisella ESG:n osa-alueella. Vakuuttava mittaristo on kivijalka, johon vastuullisuustekemisessä voi nojata.

”Määrämuotoiset mittarit ja automatisoitu BI-järjestelmä auttavat pitämään yrityksen vastuullisuusasiat ajan tasalla. Tällöin ei tarvitse kaivella dataa ja tehdä erillisiä taulukoita, mikä säästää huomattavasti työaikaa arjessa”, Hellemaa vakuuttaa.

Tiedonkeruun automatisointi ja vastuullisuusdatan visualisointi helpottavat Molokilla monen asiantuntijan työnkuvaa. Esimerkiksi yrityksen HR-data on tuotu vastuullisuusprojektin yhteydessä BI-ympäristöön, mikä edistää muun muassa HR-päällikön päivittäistä työtä.

Sosiaalinen vastuu on yksi vastuullisuustyön kolmesta tukijalasta, joten ajantasainen tieto henkilöstöstä vastaa myös vastuullisuusraportoinnin tarpeisiin.

”BI-järjestelmän hyödyntäminen on kirkastanut sitä, mikä on Molokille strategisesti tärkeää ja mikä taas ei. Vastuullisuusraportointiin järjestelmä tuo rakennetta ja selkeyttä. Edellytyksenä toki on, että määrittelemme oikeat mittarit ja tavoitetasot, jotta kehitystä on mahdollista seurata.”

Älykäs BI-järjestelmä vastaa muuttuviin vastuullisuusraportoinnin vaateisiin

Vuonna 2023 Molok liittyi yrityskaupassa osaksi SULO-Groupia, joka on globaali jäteratkaisujen markkinajohtaja. Suuryrityksenä SULO-Groupia velvoittavat CSRD-raportoinnin vaatimukset. Lisäksi päästövähennystavoitteet aiotaan asettaa Science-based targets -aloitteen (SBTi) mukaisesti.

Hellemaa uskoo, että muutokset vaativat Molokin vastuullisuusraportointiin lisää mittauspisteitä. Esimerkiksi kuukausitason hiilidioksidipäästöjen mittaaminen tulee ajankohtaiseksi. Siksi on hyvä, että nykyinen BI-järjestelmä taipuu niin moneen tarpeeseen.

”Mitä enemmän yrityksen pitää mitata eri asioita, sitä enemmän automatisoinnista on etua”, Hellemaa kiteyttää.

Pengonin joustava analyytikkopalvelu mahdollistaa sen, että nimetty asiantuntija tekee kuukausittain sovitun työmäärän asiakkaan projektissa. Vastuullisuusraportoinnin ja BI-järjestelmän kehitystyö jatkuukin Molokilla edelleen, kun mittaristoa kehitetään ja olemassa olevaa tietoa rikastetaan uudella tiedolla.

Molok Oy

- Tarjoaa tehokkaita, nykyaikaisia sekä ympäristöystävällisiä jätehuollon palveluja Molok-syväkeräys ratkasuiden avulla

- Toimii kiertotalouden ytimessä: yrityksen ratkaisut mahdollistavat tehokkaan pakkaus- ja biojätteiden syntypaikkalajittelun, jonka tyhjennyksestä aiheutuvat päästöt ovat noin 30% perinteisiä pinta-astioita pienemmät

- Pyrkii siihen, että sen toimilla olisi mahdollisimman pieni haittavaikutus ilmastoon ja ympäristöön.

Tutustu Molokin vastuullisuustyöhön.

 

Haluatko apua automatisoituun vastuullisuusraportointiin? Ota yhteyttä, niin jutellaan lisää.