BI-ratkaisuilla lisää tehoa jätealan ja kiertotalouden raportointiin

Suomen uusi jätelaki tähtää kiertotalouden vauhdittamiseen, syntyvän jätemäärän pienentämiseen ja kierrätyksen lisäämiseen.  Se asettaa uusia vaatimuksia niin jätehuoltoyhtiöille, jätteen kuljettajille kuin myös tuottajille, jotka valmistavat, pakkaavat tai maahantuovat jätettä synnyttäviä tuotteita. 

Kasvaneet vaatimukset vaikuttavat yritysten strategiaan, toimintatapoihin ja toiminnan mittareihin. Ajantasainen liiketoimintatieto on avainasemassa, kun toimintaa kehitetään. Lisäksi tarve tiedon raportointiin sekä sidosryhmien että viranomaisten suuntaan kasvaa. Ilman tarkoituksenmukaisia työkaluja tarvittavien tietojen etsiminen ja jäsentäminen voi olla kuormittava ja virhealtis urakka.  

Nyt on siis aika varmistaa, että käytössä on ajantasaiset työkalut, ja ottaa tehot irti modernin BI-raportoinnin mahdollisuuksista.

Pengonin ratkaisut jätehuoltoyhtiöiden raportointiin

BI-ratkaisuilla pääset eroon manuaalisesta työstä ja tietojen keräilystä eri puolilta organisaatiota. Lisäksi saat työkaluja toiminnan tehostamiseen.  Saat kootun näkymän keskeiseen liiketoimintatietoon, ja peruutuspeilin sijaan voit tarkastella ajantasaista tietoa. 

Talouden seuranta 90 x 90px

Talouden seuranta

  • Monipuolinen näkymä taloustietoihin mm. toiminnoittain, kustannuspaikoittain, yksiköittäin
  • Lakisääteisen, markkinaehtoisen ja toissijaisen vastuun seuranta
  • Kirjanpitoraportit
Jätemäärien seuranta 90 x 90px

Jätemäärien seuranta

  • Tulevan ja lähtevän jätteen määrä tonneissa ja euroissa
  • Sisäiset siirrot ja varastosaldot
  • Seuranta mm. jätelajeittain, keräyskunnittain, palveluvastuittain

Kuljetussovellukset 90 x 90px

Kuljetussovellukset

  • Tyhjennysten määrä ja kustannukset
  • Näkymä mm. jätelajin, alueen, urakoitsijan mukaan
  • Toimitusvarmuuden seuranta
  • Kuljetusten kilometrit ja päästöt

Asiakaspalvelun tehostaminen 90 x 90px

Asiakaspalvelun tehostaminen

  • Kuormituksen seuranta 
  • Palautteen seuranta tyypeittäin, alueittain tai urakoitsijoittain
  • Asiakas-/kumppaniraportointi
Viranomaisraportointi 90 x 90px

Viranomaisraportointi

  • Talouden ja tuotannon tiedot jäsenneltynä YLVA-raportoinnin tarpeisiin
  • Jäteverolaskenta
  • Ympäristötarkkailumittausten visualisointi (esim. vesinäytteet ja -analyysit tai hajutarkkailut)

Sovellukset biokaasulaitoksille 90 x 90px

Sovellukset biokaasulaitoksille

  • Biokaasun tuotanto
  • Biokaasun käyttö
  • Talouden raportointi biokaasulaitoksen tasolla

Nämä materiaalit voisivat kiinnostaa sinua

MKO_Pengon (810 × 450px)

MKO Ympäristöpalvelut & Qlik Cloud

Lue artikkeli
Jäteala - kuvituskuva.

Blogi: Kierrätystavoitteet mylläävät jätealan toimintaa

Lue artikkeli
tiedolla-johtaminen-jätealalla.

Blogi: 4 esimerkkiä tiedolla johtamisesta jätetoimialalla

Lue artikkeli
Pengon-raportointi-2022

Tutustu jätelainsäädäntöön Ympäristöministeriön sivuilta

Siirry sivulle

Kiertotalouden asiantuntijat Pengonilla

Nimetön suunn.malli (3)

Jari Autio
Konsultti

Lue lisää

Maija Saukko 200 x 200px

Maija Saukko
Seniorikonsultti

Lue lisää

Jukka Aumanen 200 x 200px

Jukka Aumanen
Konsultti

Lue lisää

Nimetön suunn.malli (12)

Timo Neronen
Konsultti

Lue lisää

Haluatko kuulla lisää? Ota yhteyttä!