Miksi Excel ei riitä budjetointityökaluksi?

Julkaissut Pengon Oy 11.10.2018

Miksi Excel ei riitä budjetointityökaluks

Monen mielestä budjetointi on pitkä ja uuvuttava prosessi, jonka lopputuloksen tarpeellisuudesta ei aina edes olla täysin vakuuttuneita. Oikein tehtynä tehokas talouden suunnittelu kuitenkin palvelee jokaista liiketoiminnan aluetta. Syvennyimme tähän aiheeseen hiljattain webinaarissa, jonka sisällöstä nostamme nyt muutaman kiinnostavan huomion myös blogiin.

Perinteinen budjetointi vs. joustava liiketoiminnan suunnittelu

Budjetoinnilla on tärkeä rooli liiketoiminnan ohjauksessa, sillä loppujen lopuksi siinä on kyse liiketoiminnan suunnittelusta kokonaisuudessaan. Liiketoimintaa ei voi johtaa tuloksellisesti ilman suunnittelua, mutta luonnollisesti pelkkä suunnittelukaan ei riitä – tarvitaan myös konkreettisia toimenpiteitä. Suunnitelman toteutumista taas tulee seurata kunnollisella raportoinnilla ja analysoinnilla.

Budjetointi mielletään paljon aikaa vieväksi ja raskaaksi rupeamaksi, mutta sitä sen ei tarvitse olla. Kokosimme muutamia piirteitä vertailun vuoksi, kumpaa saraketta budjetointi teidän organisaatiossanne muistuttaa tällä hetkellä?

BUDJETOINTI EI OLE... BUDJETOINTI ON...
… päätiliryhmien Excel-taulukko. … monivaiheinen johtamisprosessi.
… johtoryhmän asettamia indeksikorotuksia. … itse budjetin ja siihen liittyvien toimintasuunnitelmien laatimista.
… ylhäältä päin määrättyjä euroja. … toteuman ja budjetin erojen analysointia.
… kerta vuodessa laadittu taulukko. … korjaavien toimenpiteiden suunnittelua ja toteuttamista.

 

Työkalu ei saa rajoittaa liiketoiminnan suunnittelua!

Excel on monelle tuttu työkalu myös budjetoinnin yhteydessä. Yksinkertaisimmillaan taulukkoon syötetään koko vuoden summa yhdelle tiliryhmälle ja jaetaan se 12 kuukaudelle. Tämä toimintatapa sopii kerran vuodessa tehtyyn ja muutaman henkilön tekemään ylätason budjetointiin, mutta jos vaatimuksia budjetoinnille on enemmän, tarvitaan jo monipuolisempia apuvälineitä.

Budjetoinnista joustavaan liiketoimintaan siirtyminen onnistuu hajautetun budjetoinnin avulla. Siinä organisaation eri toiminnoille tehdään kokonaan omat syöttöpohjat, jolloin jokaiselle toiminnolle voidaan asettaa selkeät tavoitteet. Myös tavoitteiden seuranta ja toiminnan kehityksen seuranta on helpompaa hajautetussa mallissa.

Kerromme webinaarissa tarkemmin perinteisen budjetoinnin eroista hajautettuun budjetointiin. Käsittelemme siinä myös ositettua, ennustavaa ja rullaavaa budjetointia, sekä vastaamme näihin kysymyksiin:

  • Miksi budjetointi on niin raskasta ja miten sen voi toteuttaa fiksummin?
  • Mitä työkaluja tehokas liiketoiminnan suunnittelu hyödyntää?
  • Mikä on hajautettu budjetointiratkaisu ja miten liiketoiminta hyötyy siitä?

Webinaarin lisäksi kattava Budjetointioppaamme auttaa organisaatiotasi talouden ja liiketoiminnan suunnittelussa! Sen lataaminen on maksutonta, eikä sido sinua mihinkään.

Kuuntele webinaaritallenne

Aiheet: Liiketoiminnan suunnittelu, Talouden suunnittelu ja BI